Minna Soraluoma
Artist Statement

Viime aikoina olen työskennellyt paljon kuorien ja pakkausten, reuna-alueiden kanssa. Monet viimeaikaisista töistä ovat liikkuneet myös koeasetelman, tutkimuksen tai arkistoinnin tuntumassa. Ajatus muovipakkausten käyttämisestä syntyi kuutisen vuotta sitten, kun huomioni kiinnittyi teksteihin ja kuviin jotka toistuivat kääreissä. Teosten muoto on löytynyt myöhemmin. Alkuun keräsin mm. laktoosittomien ja rasvattomien tuotteiden pakkauksia. Samoihin aikoihin tein hedelmien kuorimiseen liittyvää grafiikkaa. Ilmiöiden nostaminen kuin herbaarion sivulle on ollut mukana monessa työssä, esimerkiksi hedelmien pinta ja tilavuus, kuinka kuori repeää, ja miten se käyttäytyy suoraksi litistettäessä.

Muutkin ruokaan liittyvät ilmiöt kiinnittävät huomiota. Kuidun määrä oli jossakin vaiheessa keskeinen leipäpakkauksissa. Leipähyllystä näkyi jo kauas varsinkin paahtoleipien ja ruisleipien kuituprosentit. Myös vapaaehtoiset erityisruokavaliot lisääntyivät tuttavapiirissä, kuten etniset suosikit, veriryhmään tai hiilihydraattien karttamiseen perustuvat dieetit. Kuivakkaan terveysvalistuksen ja ruokaympyröiden ohella on filosofiaa ja mytologiaa. Syömällä eri tavalla voi myös luoda identiteettiä. Myös pakkaukset houkuttelivat valikoimaan ruokaa vastaavilla perusteilla.

Periaatteina työskentelyssä on ollut muun muassa käyttää pakkauksia 'yksilöinä' niin, että yksittäinen pussi tai pakkaus erottuu. Olen myös pyrkinyt minimoimaan viitteitä tuotemerkkeihin, joita pakkauksissa on runsaasti.

Normaalisti tyhjien pakkausten kertymistä ei näe, koska ne päätyvät pihan perälle nopeasti. Sopivan materiaalin kerääminen otti kuitenkin aikansa. Käytännössä materiaalin hankinta on usein tapahtunut kaupassa. Taidetarvikkeiden sivutuotteena olen saanut ruokaa - vai oliko se päinvastoin?