Matkalla jossakin Euroopassa 2007-2008

pakastepakkaukset, kirjonta 220 x 30 x cm

Teokseen on kerätty ruokalajeja, joiden nimessä on valtio, kaupunki tai paikannimi. Ruoat ovat kuitenkin sellaisia, jotka ovat kotiutuneet Suomeen ja risteytyneet täkäläisten ruokien kanssa. Yhtenä lähtökohtana on ollut analogia lainasanoihin. Yleislainat ovat jo muuttuneet tutuiksi ja tuntuvat suomelta, mutta erikoislaina ja sitaattilaina ilmaistaan alkuperämaan hengessä - kuten oikeaoppinen etninen ruoka. Kukin maa on kirjottu siihen liittyvien yleislainan tyyppisten ruokien pakkauksista.